sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kerhossa 26.2. verhoiltu nojatuoli

Seuraavalla kerralla 26.2. valmistamme verhoillun nojatuolin. Tuoli tehdään liimaamalla. Varaa mukaasi taipuisaa ja sitkeää (ei saa murtua taivutettaessa) pahvia, josta tehdään nojatuolin runko. Lisäksi tarvitset hieman vanua pehmusteeksi ja verhoilukangasta (tai ohutta, taipuisaa nahkaa), liimaa, sakset, kynän, puristimia liimauksien kiinnipitämiseksi. Voit viimeistellä nojatuolin verhoiluun sopivalla nyörillä tai nauhalla. Lisäksi tarvitset 4 kpl pieniä jalkoja, esim. helmet tai n. 1 cm:n pituiset tapit. Voit myös halutessasi ommella tuoliin koristenappeja, joten ota siinä tapauksessa neula, lankaa ja pikkunapit mukaan (napit voi yrittää päällystää verhoilukankaalla..).

Tuon mukanani myös sohvan kaavan, jos joku haluaa sellaisen valmistaa.

Kerhossa tehtyä



Päätimme edellisellä kerralla, että pyrimme tuomaan aina seuraavaan tapaamiseen edellisellä kerralla tehtyjä valmiita tuotteita. Monesti tuotteet pitää vielä kotona viimeistellä loppuun esimerkiksi maalaamalla. Edellisellä kerralla teimme kukkapylväitä ja nyt kuvasimme Ritvan, Katjan ja Sirpan kotona maalaamat aikaan-saannokset.

Katja toi kerhoon viimeisteltäväksi aikaisemmin aloittamansa pyyhetelineen peitteen. Peite valmistui, joten laitan siitäkin kuvan esille. Siinä on todella kauniit ja pikkuruiset kirjailut.

lauantai 4. helmikuuta 2012


Liinavaatteita 11.2.2012
Ottakaa mukaan pitsiä, kankaita, lankaa, neuloja, sakset yms. Voit kokeilla myös ommella helmikoristeista päiväpeittoa. Tarvitset pieniä helmiä, ohutta vanua ja sopivia kankaita. Ideoita ja malleja mukaan.